Porilainen 2.0

porilainen10
 
Porilainen on legendaarinen grilliruoka, jonka historia ulottuu 1950-luvulle saakka. Sen keksivät tuolloin Helsingin yliopiston Satakuntalaisen osakunnan opiskelijat. Porilaista varten kehitettiin myös aivan ikioma Metsästäjä-niminen sipulimakkara, ja herkkua alettiin myydä osakunnan grillillä Kolmen sepän patsaan lähellä. Sittemmin annos levisi grillikoppeihin ympäri maata ja resepti on kokenut pieniä variaatioita vähän alueesta riippuen. Alkuperäiseen Porilaisen sisään kuuluvat noin sentin siivuisen sipulimakkaran lisäksi raaka sipuli hakkeena tai renkaina, kurkkusalaatti, sinappi ja ketsuppi. Kuorina toimivat vaaleat paahtoleivät.
 
Halusimme nostaa klassikkoherkun jälleen päivänpolttavaksi puheenaiheeksi ja tuoda pöytään oman Porilainen 2.0 -kattauksemme. Tästä eivät kesän grilliherkut enää parane! Kuorina toimivat mainiosti Porin leivän Siemenneliö-sämpylät sekä Sarpin Kaurakolmio- ja Porkkana-kaurasämpylät. Täytteet suunnittelimme lihaisaan, kalaisaan ja vegeisään makuun. Ei kun nautiskelemaan!
 
 
liha PORIN LEIPA H
 

Nyhtöpossu-halloumi-porilainen
4 leipää

 

4 kpl         Sarpi Porkkana-kaurasämpylöitä
   
Tsatsiki  
1/2 kurkku, raastettuna
1 valksoipulinkynsi
200 g kreikkalaista jogurttia
  suolaa ja pippuria myllystä
   
500 g valmista BBQ-maustettua pulled pork -lihaa
250 g halloumi-juustoa
1 punasipuli
  Tuoretta korianteria ja limetin mehua viimeistelyyn

Valmista tsatsiki raastetusta kurkusta, murskatusta valkosipulista ja kreikkalaisesta jogurtista. Sekoita ainekset kevyesti keskenään ja viimeistele maku ripauksella suolaa ja pippuria.
Halkaise sämpylät ja grillaa halutessasi leikkuupinnoille rapeutta. Laita sämpylän pohjalle tsatsikikastiketta. Kokoa kastikkeen päälle nyhtöpossua, grillattua halloumia ja suikaloitua punasipulia. Voit halutessasi marinoida punasipulia öljyssä ja viinietikassa. Viimeistele tuoreella korianterilla ja limen mehulla. Laita sämpylän kansi kiinni.

 
 
vege PORIN LEIPA H
 

Avokado-vuohenjuusto-porilainen
4 leipää

 

4 kpl       Porin Leipä Siemenneliö -sämpylöitä
   
1,5 dl majoneesia
1 rkl pestokastiketta
2 avokadoa
400 g vuohenjuustoa
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
  tuoreita versoja ja yrttejä viimeistelyyn
 
Halkaise sämpylät ja grillaa halutessasi leikkuupinnoille rapeutta. Sekoita majoneesi ja pestokastike, levitä sämpylän pohjalle. Kuori avokadot, poista kivet ja leikkaa viipaleiksi. Grillaa avokadoviipaleet kevyesti. Grillaa tai paista pannulla vuohenjuustoon kauniin ruskea pinta. Kokoa pestomajoneesin päälle sämpylän väliin avokadot, vuohenjuusto ja aurinkokuivatut tomaatit. Viimeistele tuoreilla versoilla ja laita sämpylän kansi päälle.
 
 
kala PORIN LEIPA H
 

Lohi-porilainen
4 leipää

 

4kpl          Sarpi Kaurakolmio -sämpylöitä
   
200g kaali-porkkanaraastetta
1 omena, raastettuna tai suikaloituna
3rkl oliiviöljyä
2rkl omenaviinietikkaa
1rkl kokojyväsinappia
  suolaa ja pippuria myllystä
  tuoretta tilliä
   
500g lohta
200g valmista tartar- tai remouladekastiketta
n. 1/2 sitruuna
  suolaa ja pippuria myllystä
 

Valmista coleslaw-salaatti raastetusta kaalista, porkkanasta ja omenasta. Marinoi raasteet öljyllä, viinietikalla ja sinapilla. Viimeistele ripauksella suolaa ja pippuria sekä tuoreella tillillä.
Leikkaa lohi neljään annospalaan. Grillaa ja mausta suolalla sekä pippurilla. Halkaise sämpylät ja grillaa halutessasi leikkuupinnoille rapeutta.
Kokoa leivälle coleslaw-salaattia, grillattu lohipala sekä tartarkastiketta. Viimeistele sitruunamehulla ja laita sämpylän kansi päälle.

 

siemenneliooporkkanakaurasampylakaurakolmio